Hyödyt verkoston jäsenille

Näkyvyyttä hankkeen ja yhteistyöverkoston kautta

FEFE-hankkeen ja maanlaajuisen yhteistyöverkoston kautta jäsenet saavat näkyvyyttä aivan eri tavalla kuin toimiessaan yksin. Yhteistyöverkosto tuo kansainväliseen toimintaan uskottavuutta, ja jäsenet pääsevät hyödyntämään omassa markkinoinnissaan hankkeen järjestämiä tilaisuuksia, tapaamisia ja matkoja.

Valtakunnallisten kasvu- ja vientiohjelmien hyödyntäminen

FEFE-hanke tekee yhteistyötä Finpron operoiman FinlandCare-ohjelman kanssa ja hyödyntää FinlandCare-ohjelman verkostoja ja kokemusta omassa toiminnassaan. FinlandCare-ohjelma pyrkii tekemään huippuosaamista ja teknologiaa hyödyntävät hyvinvointipalvelut tunnetuiksi ja halutuiksi kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi ohjelman tavoitteina ovat mm. hoito- ja hoivapalvelualan yritystoiminnan kasvu ja kansainvälistyminen sekä asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen.

Uusia tuote- ja palveluideoita yhteistyöverkoston avulla

FEFE-hankkeessa verkoston jäsenet pääsevät ideoimaan yhdessä tuotteita ja palveluita liiketoiminnan kehittämiseksi. Yhteistyön avulla voidaan saada aikaan aivan uudenlaisia hyvinvointialan tuote- ja palvelukonsepteja, joille on kysyntää Kiinan markkinoilla.

Tietoa ja kokemusta kansainvälistymisestä

Verkoston jäsenet saavat hankkeen asiantuntijoiden kautta apua kansainvälistymiseen. Jäsenille järjestetään mm. innovaatiotyöpajoja, kansainvälistymisvalmennusta ja erilaisia Kiina-aiheisia tilaisuuksia, joissa on mahdollisuus saada tietoa Kiinan kulttuurin erityispiirteistä sekä Kiinasta kauppakumppanina. Jäsenyrityksiä autetaan tuottamaan markkinointimateriaalia kansainvälistä kaupankäyntiä varten ja yrityksiä valmennetaan vastaanottamaan kiinalaisia vieraita.

Kontaktit Kiinan markkinoille

Hankkeen asiantuntijat luovat hyvinvointialan yrityksiä ja organisaatioita varten viranomais- ja yhteistyösuhteita Kiinaan. Näiden kontaktien avulla mahdollisuudet kaupalliseen yhteistyöhön kasvavat olennaisesti.

Vierailut Kiinassa ja Suomessa

Yritysten kansainvälistymisosaamista ja Kiinan kulttuurin tuntemusta tuetaan myös Kiinaan suuntautuvien matkojen avulla. Kiinassa yritykset pääsevät esittelemään omaa osaamistaan ja tarjontaansa potentiaalisille asiakkaille. Lisäksi kiinalaisia vieraita kutsutaan paikan päälle Suomeen tutustumaan yritysten palveluihin ja tuotteisiin.


Tutustu hankkeen yhteistyöverkostoon